SIC-Ajo-tiimin Azmi tuskaili tuulen kanssa aika-ajossa

22.03.2014

Ajo Motorsportin SIC-Ajo-tiimin Hafiq Azmi ei löytänyt parasta teräänsä Moto3-luokan MM-sarjan kauden ensimmäisessä aika-ajossa Losailin tuulisella radalla Qatarissa.
Azmi ei kyennyt kohentamaan harjoituksissa saavuttamaansa kierrosaikaa jääden aika-ajossa lukemiin 2.09,483. Se toi tullessaan 30. sijan ja kymmenennen rivin lähtöpaikan sunnuntai-illan kilpailuun.
Losailissa satoi lauantain vastaisena yönä ja rata oli paikoittain likainen Moto3-luokan kuljettajien käynnistäessä vaativan urakkansa yksittäistä kovaa kierrosaikaa haettaessa.
– Radan olosuhteet ja sää olivat aivan erilaiset kuin vielä perjantain harjoituksissa. Tulin jotenkin toimeen kovan tuulen kanssa, mutta kyllähän se esti minua yltämästä parhaimpaani, kertoi 17-vuotias malesialaiskuljettaja.
Lisäksi Azmi kärsi session lopussa turhautuneena samasta, kuin niin moni muukin kuljettaja: radalla ollut ruuhka tukki kovat vedot uusilla renkailla.
– Tämä oli minulle kaiken kaikkiaan vaikea aika-ajo. En löytänyt missään vaiheessa parasta fiilistä pyörään. Toivotaan nyt, että olosuhteet ovat paremmat kisapäivän warm up’issa. Sieltä haetaan se hyvä tuntuma kilpailuun, painotti Azmi.

Losail, Qatar.
Moto3-luokan 1/18 MM-osakilpailun aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda 2.05,973
2. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,152
3. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,392
4. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 0,542
5. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 0,870
6. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 0,891
7. John McPhee Iso-Britannia, SaxoPrint-RTG, Honda + 1,140
8. Romano Fenati Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 1,153
9. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 1,232
10. Francesco Bagnaia Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 1,285
11. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,300
12. Eric Granado Brasilia, Calvo Team, KTM + 1,346
13. Juanfran Guevara Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,381
14. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, Honda + 1,482
15. Efren Vazquez Espanja, SaxoPrint-RTG, Honda + 1,586
16. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,591
19. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,136
30. Hafiq Azmi Malesia, SIC-Ajo, KTM + 3,510