Salom säilytti MM-johdon Aragonin neljännellä sijalla

29.09.2013

Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimin Luis Salom johtaa Moto3-luokan MM-sarjaa yhdeksällä pisteellä, kun kaudesta on ajamatta neljä osakilpailua.
Espanjalainen Salom säilytti asemansa ajamalla kotiyleisönsä edessä Aragonin radalla neljänneksi. Salom kävi kovaa taistelua portugalilaisen Miguel Oliveiran kanssa, jonka hän päihitti loppujen lopuksi 80 tuhannesosalla.
Kolmannesta rivistä kauden 13. osakilpailuun startanneella Salomilla ei ollut tällä kertaa asiaa voittotaisteluun, joka käytiin hänen maanmiestensä Alex Rinsin ja Maverick Vinalesin välillä. Rins nousi voitollaan sarjassa yhdeksän pisteen päähän Salomista. Vinales hiillostaa Rinsia kolmen pisteen iskuetäisyydellä.
– Kahdeksannesta ruudusta liikkeelle lähteneen Salomin neljäs sija oli tässä kisassa oikeastaan paras mahdollinen, mitä olimme voineet toivoa. Hän teki hyvää työtä, totesi tallipäällikkö Aki Ajo.
– Olemme testanneet täällä uutta runkoa ja halusimme kokeilla muutamia uusia asioita vielä lauantaiaamun harjoituksessa. Epäonneksemme sää ei ollut siinä vaiheessa puolellamme ja jouduimme lähtemään aika-ajoon vähällä datalla. Salom ei löytänyt siinä vaiheessa vielä parasta mahdollista tuntumaa pyörään, mutta tilanne oli warm up’in jälkeen jo paljon positiivisempi. Salom ajoi kisan alkupuolella erittäin kovaa tavoittaakseen kärkiryhmän, mutta hän ei aivan onnistunut siinä. Aina ei voi voittaa ja tärkeintä on se, että Luis ottaa tilanteen rauhassa ja katsoo luottaen kohti tulevaa, jatkoi Ajo.
Jo kuuteen voittoon meneillään olevalla kaudella yltänyt Salom oli hänkin tyytyväinen lopputulokseen.
– Tämä oli hyvä kilpailu, oikeastaan paljon parempi kuin edellinen Misanossa. Otin tästä kisasta sen sijoituksen, mikä otettavissa oli. Olen iloinen neljännestä sijasta, sanoi Salom.
Salom näkee kokonaisuuden varsin positiivisena.
– Tähän tilanteeseen täytyy tietenkin olla tyytyväinen, sillä johdamme edelleen MM-sarjaa. Jäljellä on neljä kisaa ja jatkamme töitä niissä samaan hyvään malliin kuin tähänkin asti.

Sissis yhdeksäs

Kahdeksannesta sijasta kiivasta kamppailua käyneen Salomin australialainen tiimikaveri Arthur Sissis päätyi Aragonissa yhdeksänneksi.
– Sissis ajoi erittäin tasaisen ja hyvän kilpailun, kehui Ajo.
Sissis on saavuttanut kauden viimeisellä kolmanneksella terävän vireen ja hän uskalsi odottaa Aragonista jopa vähän enemmän.
– Ei tosiaankaan yhtään hassumpi kisa, mutta odotukset olivat vielä vähän korkeammalla, sillä ajoi lauantaina yksin kovia kierrosaikoja. En pystynyt ajamaan alussa haluamallani tavalla, kun muutama kuljettaja teki siinä vaiheessa hulluja liikkeitä ja ohituksia. Siksi Salomin ryhmä pääsi minulta karkuun.
Sissis jatkoi isossa ryhmässä kamppailua sijoituksista kympin nippuun.
– Se oli iso taistelu kahdeksan kuljettajan kesken. Pystyin ajamaan lopussa muutamia nopeimpia kierroksiani ja olen tyytyväinen siihen. Olisin kuitenkin halunnut löytää itseni pari sijaa korkeamalta ja se jäi vähän harmittamaan.

Khairuddinin
ranteessa murtuma

Red Bull KTM Ajo-tiimin kolmannen kuljettajan, malesialaisen Zulfahmi Khairuddinin kohtaloksi koitui keskeytys. Espanjalaisen Efren Vazquezin pyörään osunut Khairuddin kaatui 12. sijalta, kun kisaa oli jäljellä vajaat viisi kierrosta.
Khairuddin tutkittiin ratasairaalassa, jossa ilmeni, että hänellä on murtuma vasemmassa ranteessaan. Khairuddin käy jatkotutkimuksissa maanantaina Barcelonassa ja hänellä on edessään leikkaus.
– Kyse on pienestä murtumasta ja ranteeni operoidaan maanantaina. Toivon, että ehdin kuntoutua täysin kahden viikon kuluttua ajettavaan kotikilpailuuni.
Khairuddin kävi Aragonin viiden kilometrin mittaisella radalla Sissisin tavoin kovaa vääntöä isossa ryhmässä.
– Vazquez yritti ohittaa minua jokaisessa mutkassa, mutta oli häntä nopeampi radan useimmissa kohdissa. Viidenneksi viimeisen kierroksen ensimmäisessä mutkassa kohtalo sitten astui mukaan kuvaan, kun minut kilkattiin radalta.
Seuraava osakilpailu ajetaan 13. lokakuuta Sepangin radalla Malesiassa. Kaukomailla kilpaillaan tiiviillä temmolla kolme viikonloppua putkeen, kun Malesiaa kalenterissa seuraavat Australia ja Japani.

Aragon, Espanja.
Moto3-luokan 13/17 MM-osakilpailu:
1. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM 40.04,214
2. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,426
3. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 12,377
4. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM + 16,416
5. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 16,496
6. Philipp Oettl Saksa, Tec Interwetten Moto3 Racing, Kalex KTM + 21,539
7. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 25,255
8. Romano Fenati Italia, San Carlo Team Italia, FTR Honda + 27,711
9. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 27,888
10. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 28,977
11. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 29,601
12. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Mahindra     + 29,748
13. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 33,833
14. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 33,850
15. Livio Loi Belgia, Marc VDS Racing Team, Kalex KTM + 47,978
21. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 48,796
Keskeyttäneitä:
Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM.

Pistetilanne:
1. Salom 259
2. Rins 250
3. Vinales 247
4. Marquez 149
5. Folger 129
6. Oliveira 115
7. Miller 79
8. Masbou 69
9. Vazquez 62
10. Khairuddin 60
11. Sissis 59
12. Jakub Kornfeil Tshekki, Kalex KTM 56
13. Binder 50
14. Fenati 48
15. Ajo 43

Seuraava osakilpailu: 13.10. Sepang, Malesia.