Niklas keskeytti – Fenati ylivoimainen lukuisten kaatumisten sävyttämässä kisassa

29.04.2012

Niklaksen matkanteko päättyi harmittavasti keskeytykseen, kun Moto3-luokan kauden toisesta MM-osakilpailusta oli ajettu kolme kierrosta Jerezin radalla Espanjassa.
Tuomaristo julisti kilpailun kuivan kelin kisaksi, joten liikkeelle lähdettiin slicks-renkailla, vaikkain radalla oli edelleen lukuisia märkiä kohtia.
Ne osoittautuivat todellakin kohtalokkaiksi. sillä 34 kuljettajasta vain puolet, eli 17 saavutti maalin.
Heistä täysin ylivoimainen oli Romano Fenati, joka repi peräti 36 sekunnin eron Luis Rossiin. Suomalaistalli Ajo Motorpsortin Sandro Cortese oli Qatarin MM-avauksen tapaan kolmas.
– Mahtava fiilis. Pyrin ottamaan vaikean kisan vain kierros kierrokselta. Onnistui siinä ja tässä on tulos, iloitsi vasta uransa toisen MM-osakilpailun ajanut Fenati.
Fenati on noussut todellakin kohinalla parrasvaloihin, sillä hän sijoittui Qatarissa toiseksi. Nuorukainen johtaa MM-sarjaa, joka jatkuu jo ensi viikonvaihteessa Estorilin radalla Portugalissa.

Jerez, Espanja.
MotoGP-sarjan Moto3-luokan 2/17 MM-osakilpailu:

1. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda 43.50,885
2. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 36,139
3. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 36,895
4. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 37,061
5. Alexis Masbou Ranska, Caretta Technology, Honda + 49,036
6. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda + 55,857
7. Alberto Moncayo Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM + 57,505
8. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 1.03,683
9. Hector Faubel Espanja, Bankia Aspar Team, Kalex KTM + 1.15,351
10. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 1.35,650
11. Alessandro Tonucci Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 1 kierros
12. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 1 kierros
13. Ivan Moreno Espanja, Andalucia JHK Laglisse, FTR Honda + 1 kierros
14. Alan Techer Ranska, Technomag-CIP-TSR, TSR Honda + 1 kierros
15. Giulian Pedone Sveitsi, Ambrogio Next Racing, Oral + 1 kierros
16. Marcel Schrotter Saksa, Mahindra Racing, Mahindra + 1 kierros
17. Jasper Iwema Hollanti, Moto FGR, FGR Honda + 1 kierros
Keskeyttäneitä:
Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM.
Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM.
Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM.
Kilpailussa 17 keskeytystä.

MM-pistetilanne:

1. Fenati 45
2. Vinales 35
3. Salom 33
4. Cortese 32
5. Rins 19
6. Khairuddin 11
11. Sissis 9
12. Kent 8
19. Ajo 3

Seuraava osakilpailu:
6.5. Estoril, Portugali.

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/SPA/Moto3/RAC