Ajon paras terä kateissa aika-ajossa

19.10.2013

Niklas Ajo joutui tyytymään Moto3-luokan Australian MM-osakilpailun aika-ajossa sijaan 21 lukemin 1.38,372. Aineksia tuntuvasti parempaankin oli olemassa, sillä Ajolla kulki vielä aamun harjoituksessa neljä kymmenystä kovempaa.
– Tuosta aika-ajosta ei jää paljon kerrottavaa. Penkin alle, tai oikeastaan persiilleenhän se meni, myönsi Ajo harmissaan.
Perjantain harjoituksissa parhaimmillaan yhdeksänneksi yltäneen Ajon vauhdissa löytyy hänen yhdellä mieliradallaan, mutta taktiikka ontui aika-ajossa. Ajo kiersi Phillip Islandin radan yhteensä 18 kertaa. Paras aika syntyi jo neljännellä kierroksella.
– Lähdin hakemaan liikaa yhtä kovaa kierrosaikaa ja se meni sitten odotteluksi, mikä kostautui.
Kauden kolmanneksi viimeisen osakilpailun paalupaikalle pauhasi sarjaa johtava espanjalaiskuljettaja Luis Salom ajalla 1.36,890, joista Ajo jäi 1,482 sekuntia.
– Pääsin yrittämään viimeisellä kierroksella kovaa aikaa Salomin takana, mutta ajoin yhteen mutkaan liian lujaa ja se oli sitten siinä. Minulla oli vielä aamun harjoituksissa samanlainen hyvä ja sopivan rento fiilis ajamiseen kuin perjantainakin, mutta iltapäivällä ei sitten sujunut enää suunnitelmien mukaan.
Suomalaisen Avant Tecno-tiimin KTM-pyörällä saariradan tuulta halkova Ajo, 19, on tehnyt tällä kaudella tukun kovia nousuja pisteille vastaavista lähtöasetelmista. Terävistä starteista ja lähtökiihdytyksistä tunnetun Ajon usko ei horju tälläkään kertaa kisapäivän osalta.
– Ei muuta kuin lähdetään tekemään taas mahdollisimman kovaa nousua. Vauhtini on ollut täällä tosi hyvällä tasolla käytetyillä renkailla, Ajo viittaa 23 kierroksen mittaisen kilpailun puoleen.

Phillip Island, Australia.
Moto3-luokan 15/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM 1.36,890
2. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 0,378
3. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 0,402
4. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,471
5. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,492
6. Isaac Vinales Espanja, Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 0,653
7. Ana Carrasco Espanja, Team Calvo, KTM + 0,654
8. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 0,663
9. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,795
10. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 0,857
11. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 0,884
12. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 0,957
13. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,985
14. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox RW Racing GP, Kalex KTM + 1,184
15. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Mahindra + 1,187
16. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,221
21. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 1,482