Niklas Ajolla on edessään kovan nousun paikka Aragonin GP:ssä

28.09.2013

Niklas Ajolta edellytetään jälleen tutun väkevää nousua tavoitteena oleville pistesijoille Aragonin radalla Espanjassa ajettavassa Moto3-luokan kauden 13. MM-osakilpailussa.
Ajo rullaa suomalaistiimi Avant Tecnon KTM-pyörällään sunnuntaina yhdeksänteen lähtöriviin. Hän sijoittui aika-ajossa sijalle 26 ajalla 2.01,607.
Ajo ylsi vielä aamun puolittain märällä radalla ajetussa vapaassa harjoituksessa seitsemänneksi. Hän ei pystynyt kuitenkaan säilyttämään asemiaan iltapäivän aika-ajossa, johon rata oli ehtinyt kuivua.
– Ei se silti paljon auta, vaikka tuollaisella aamun kaltaisella puolihullulla kelillä meneekin hyvin, kun sitten kuivalla radalla ei vaan kulje. Olin hukassa, myönsi Ajo rehdisti sortumatta selittelyihin.
Ajo ei löydä ainakaan mitään yksiselitteistä syytä sille, että harjoituksissa ja aika-ajossa takkuaa, vaikka kisoissa kyyti onkin ollut kohdallaan.
– En tosiaankaan osaa yhtään sanoa, mikä tässä nyt sössii.
Ajon pyörässä ilmeni aika-ajossa tärinäongelmaa, mutta hän ei halua piiloutua sen taakse.
– Vähän sitäkin, mutta ei pyörässä mitään vikaa ollut. Kyllä tämä on nyt ajamisesta kiinni.
Ajo nousi edellisessä osakilpailussa San Marinossa lähtöruudusta 21 sijalle 11.
– Täytyy taas vain yrittää mahdollisimman hyvää nousua. Eihän tässä mikään muukaan auta. Ja pitää nyt vielä tiimin kanssa miettiä sitä, muutetaanko pyörän osalta mahdollisesti jotain sunnuntaiksi.
Aika-ajon täysin ylivoimainen ykkönen oli kotiyleisöään paalupaikkaennätyksellä 1.58,571 huudattanut Alex Rins. Rins kukisti toiseksi sijoittuneen maanmiehensä Maverick Vinalesin 0,702 sekunnilla. Ajon eroksi kärkeen kirjattiin 3,036 sekuntia.

Aragon, Espanja.
Moto3-luokan 13/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM 1.58,571
2. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,702
3. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,711
4. Philipp Oettl Saksa, Tec Interwetten Moto3 Racing, Kalex KTM + 1,335
5. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 1,361
6. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,585
7. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,650
8. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,704
9. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,766
10. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox RW Racing GP, Kalex KTM + 1,791
11. Zulfahmi Kkairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,807
12. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 1,927
13. Romano Fenati Italia, San Carlo Team Italia, FTR Honda + 2,247
14. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Mahindra + 2,279
15. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 2,287
26. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 3,036