Niklas Ajo viimeistelee Jerezissä vauhdin ja rytmin MM-avaukseen

10.03.2014

gh13432PIeniiii

 

 

 

 

 

 

 

Niklas Ajo käynnistää uransa neljännen MM-kauden ensi viikolla Qatarissa. Valmiudet ja loppusilaus Moto3-luokan MM-avaukseen viimeistellään tiistaista torstaihin Jerezin radalla Espanjassa ajettavissa talvikauden päätöstesteissä.
– Tällä jaksolla keskitytään eri juttuihin kuin aiemmissa testeissä. Nyt haetaan nimenomaan kisavirettä. Jerezissä hiotaan rytmi ja rutiini kisojen edellyttämälle tasolle. Edessä on tärkeä viimeistelytesti sanan varsinaisessa merkityksessä, alleviivaa Husqvarnan tehdastiimissä kilpaileva Ajo, 19.

”Testit ovat testejä ja totuus
nähdään oikeasti avauskisassa”

Ajo ajoi Jerezin edellisellä testijaksolla terävästi seitsemänneksi kovimman kierrosajan yhteensä 33 kuljettajan joukossa.
– Ne testit onnistuivat hyvin ja tasaisesti, Ajo pohjustaa tulevaa.
– On kuitenkin muistettava, että testit ovat sittenkin vain testejä ja niissä ei kannata tuijottaa liikaa yksittäisiin koviin kierrosaikoihin. Joku saattaa ajaa yhtäkkiä vaikkapa sadasosan päähän kärjestä sen tärkeimmän, eli tasaisuuden vielä puuttuessa. Tavallaan vähän turhanpäiväinenkin jauhaminen tältä osin loppuu ensimmäisessä kisassa, jossa nähdään vihdoin oikeasti missä mennään, painottaa Avant Tecno Husqvarna Ajon väreissä kisaava valkeakoskelainen.
Ajo on työstänyt testikaudella osittain uutta ajotyyliä mutkiin mentäessä. Edellinen testijakso osoitti, että myös kello pitää siitä.
– Eihän tuo työ pääty koskaan, mutta nyt ei Jerezissä keskitytä niinkään enää esimerkiksi ajotyylin opetteluun tai muuhun vastaavaan. Siltä osin testit on jo ajettu. Asioiden pyörittäminen teoreettisella tasolla loppuu ja nyt panostetaan käytännön tasolla onnistuneeseen kokonaisuuteen Qatar tähtäimessä, linjaa Ajo.

Kisasimulaation paikka

Ajo on valmis urakoimaan olan takaa Jerezin 4423 metrin mittaisella radalla, jos kelit sen suinkin Andalusiassa sallivat.
– Pyrin ajamaan seuraavan kolmen päivän kuluessa tasaisen hyviä kierrosaikoja pitkään myös kisasimulaation muodossa.
Testijakso palvelee MM-avauksen lisäksi samalla toki myös tulevaa yhteensä 18 osakilpailun koreassa kattauksessa. Espanjan GP ajetaan Jerezissä kauden neljäntenä osakilpailuna Qatarin Losailin, USA:n Austinin ja sarjassa debyyttinsä tekevän Argentiinan Termas de Rio Hondon jälkeen.
– Edelliset testit ajettiin täällä vuodenaikaan nähden miltei ihanneolosuhteissa. Pito on MM-osakilpailun aikoihin Jerezin radalla kuitenkin tunnetusti toista kuin tällä viikolla. Välillä sitä ihmettelee itsekin, kuinka paljon olosuhteet saattavat Jerezissä muuttua kesää kohti tultaessa, Ajo viittaa toukokuun ensimmäisen viikonvaihteen suuntaan.