Niklas Ajo takoi tasaisen kovia kierrosaikoja Jerezin testeissä

15.11.2013

490828PIENI

 

 

 

 

 

 

Niklas Ajo käynnisti vauhdikkaasti valmistautumisensa Moto3-luokan ensi vuoden MM-sarjaan. Ajo ajoi Jerezin kaksipäiväisissä testeissä Espanjassa luokkansa neljänneksi kovimman kierrosajan.
Tasaisen varmaa työtä tehnyt Ajo korjaili testien avauspäivänä torstaina henkilökohtaista ennätystään 4,4 kilometrin mittaisella andalusialaisradalla lukemiin 1,47,860. Perjantaina hän jäi tuosta ajasta vain 17 tuhannesosaa.
– Olen todella tyytyväinen näihin kahteen testipäivään. En yrittänytkään ajaa tänään niinkään aikaa, vaan keskityimme testaamaan paljon uusia asioita pyörän säätöjen, täysin uudenlaisten takaiskareiden ja edelleen muun muassa keulakulmien osalta. Onnistuimme ihan mukavasti löytämään uusia juttuja. Kaikki tämä palvelee nimenomaan ensi kautta, korosti Ajo.
Ajo urakoi suomalaistiimi Avant Tecnon KTM-pyörällä kahden päivän kuluessa kunnioitettavat 128 kierrosta.
– Olosuhteet olivat ihan hyvät, mitä nyt perjantaina tuuli aika kovaa. Pitkän päivän mittaan nähtiin muutamia kaatumisia, mutta itse vältyin virheiltä. Ehjä päivä, missä oli hyvää tietenkin myös se, että pystyin ajamaan tasaisesti useammankin kerran tuon parhaan kierrosaikani pintaan.
Moto3-luokan nopein kuljettaja oli Aki Ajon johtaman Red Bull KTM-tehdastiimin australialainen Jack Miller ajalla 1.47,290, jonka hän viimeisteli jälkimmäisenä testipäivänä. Myös Miller teki kellosepän tarkkaa työtä, sillä hän paransi torstain aikaansa yhdellä tuhannesosalla.