Niklas Ajo nosti sekunnilla vauhtiaan Valenciassa

13.02.2013

MM-sarjaan valmistautuva Niklas Ajo kiristi tuntuvasti vauhtiaan Valenciassa ajettavan Moto3-luokan virallisen testijakson toisena ajopäivänä.
Suomalaistiimi Avant Tecnon riveissä KTM:n tehdaspyörällä kilpaileva Ajo kiersi neljän kilometrin mittaisen Ricardo Tormo-radan keskiviikkona 40 kertaa. Niistä nopein kulki ajassa 1.42,624 ja sillä lohkesi lähes sekunti tiistain parhaasta.
– Ihan hyvä parannus ja positiivinen juttu, vaikka eivät nämä ajat nyt päällimmäisenä ajatuksena vielä näissä testeissä olekaan. Lisäksi tuo aika syntyi silloin, kun täällä tuuli todella kovaa. Ei siinä vaiheessa monikaan parempaan pystynyt, kertoi keskiviikon tulolistalla sijalle 23 päätynyt Ajo.
Ajo, 18, jätti suosiolla viimeisen, eli reilun tunnin mittaisen session ajamatta.
– Tietenkin harmi sinänsä, sillä silloin radalla vallitsi lähes huippukeli. Katsoin kuitenkin parhaaksi säästellä leikkauksen jäljiltä yhä hieman kipeää vasenta polvea. Lisäksi vasen ranne äityi kipeäksi ja siitä olivat voimat loppua. En tiedä, mistä tuo johtuu. Ehkä siitä, että olen kävellyt pitkään kepeillä, tai sitten siitä, että olen harjoitellut kovasti pari viime viikkoa kuntoutuakseni näihin testeihin.
Ajo otti toisesta testipäivästä irti kaiken sen mahdollisen, mitä edellytykset tarjosivat.
– Eihän täällä olla tosiaankaan vielä missään 100-prosenttisessa kunnossa, mutta sain taas kerättyä mukavasti lisää ajotuntumaa ja hyvää tietoa uudesta pyörästä. Se on se tärkein asia tässä tilanteessa.
Losailin valaistulla radalla Qatarissa 7. huhtikuuta käynnistyvän MM-kauden ensimmäinen virallinen testijakso päättyy torstaina Valenciassa.

Valencia, Espanja.
Moto3-luokan 2/3 testipäivä:
1. Maverick Vinales Espanja, JHK t-shirt Laglisse, KTM 1.40,168
2. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0’0, KTM + 0,240
3. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,267
4. Romano Fenati Italia, San Carlo Team Italia, FTR Honda + 0,743
5. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,793
6. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0’0, KTM + 1,127
7. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, KTM + 1,422
8. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox RW Racing GP, Kalex KTM + 1,499
9. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogia Racing, Suter Honda + 1,617
10. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,734
15. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,130
23. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 2,456