Niklas Ajo kahdeksas Japanissa

27.10.2013

487008_0PIeniiiii

 

 

 

 

 

 

Niklas Ajo teki jälleen vakuuttavan nousun MM-pisteille Japanissa ajetussa Moto3-luokan kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa. Ruudusta 17 Motegin aurinkoiselle radalle ampaissut Ajo ylitti maalilinjan hienosti kahdeksantena.
– Kisan alku oli taas ihan ok ja selvisin hyvin ruuhkaisista ensimmäisistä mutkista. Tähän tulokseen täytyy olla tyytyväinen, sillä eihän tämä viikonvaihde ollut keleiltään ja peruuntuneine harjoituksineen tosiaankaan siitä helpoimmasta päästä.
Yhdeksän sijaa tyylipuhtaasti ja käytännössä ilman virheitä kivunnut Ajo tunsi, että hänellä olisi ollut vauhdillisesti mahdollisuuksia korkeammallekin.
– Se jäi vähän kaivelemaan, että saumat viidenteen sijaan pääsivät karkaamaan käsistä. Ero kasvoi edessä kuitenkin yhdessä hetkessä, enkä pystynyt enää vastaamaan siihen. Voi olla, että ajoin alkukierroksilla vähän liian varovasti, koska renkaat luistivat koko ajan.
Ajo taittoi matkaa 20 kierroksen kilpailussa sijoilla 8-11. Hän lähti päätöskierrokselle kymmenenneltä sijalta puristaen vielä kaksi pykälää paremmaksi.
– Hyvä näin. Tämä oli viikon sisään toinen sijoitukseni kympin sakissa, Ajo viittasi Australiassa ajetun edellisen osakilpailun suuntaan.
Kilpailun voittoon viiletti MotoGP-tähti Marc Marquezin pikkuveli Alex. Voitto oli hänelle ensimmäinen MM-sarjassa.
Marquez kukisti toiseksi sijoittuneen espanjalaisen maanmiehensä Maverick Vinalesin niukasti 27 tuhannesosalla. MM-pisteissä 14. nousseen Ajon eroksi voittajaan kirjattiin lukemat 25,608.
Kausi huipentuu kahden viikon kuluttua Valencian Ricardo Tormo-radalla ajettavassa perinteisessä päätösosakilpailussa.
– Ei muuta kuin hakemaan Valenciassakin paikkaa kymmenen nopeimman nipusta. Onhan tämä kolmen peräkkäisen GP-viikonvaihteen rypistys ollut kieltämättä aika raskas. Nyt palataan kotiin, huilataan hetki ja sitten aloitetaan taas tiukka treeni, kertoi Ajo.

Motegi, Japani.
Moto3-luokan 16/17 MM-osakilpailu:
1. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM 39.45,953
2. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,027
3. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 7,750
4. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 15,889
5. Romano Fenati Italia, San Carlo Team Italia, FTR Honda + 18,323
6. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 18,432
7. John McPhee Iso-Britannia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 18,439
8. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 25,608
9. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 25,950
10. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Mahindra     + 32,933
11. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox RW Racing GP, Kalex KTM + 33,067
12. Livio Loi Belgia, Marc VDS Racing Team,    Kalex KTM + 33,231
13. Philipp Oettl Saksa, Interwetten Paddock Moto3, Kalex KTM + 33,668
14. Alan Techer Ranska, CIP Moto3, TSR Honda + 39,006
15. Hyuga Watanabe Japani, La Fonte Tascaracing, FTR Honda + 39,259
16. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo,KTM + 42,159
Keskeyttäneitä:
Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM.
Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM.

Pistetilanne:
1. Salom 300
2. Vinales 298
3. Alex Rins Espanja, KTM 295
4. Marquez 200
5. Folger 163
6. Oliveira 144
7. Miller 110
8.  Alexis Masbou Ranska, FTR Honda 84
9. Efren Vazquez Espanja, Mahindra 71
10. Kornfeil 68
11. Fenati 68
12. Khairuddin 65
13. Binder 62
14. Ajo 62
15. Sissis 59

Viimeinen osakilpailu: 10.11. Valencia, Espanja.