Niklas Ajo kahdeksanteen lähtöriviin Indianapolisissa

18.08.2012

Niklas Ajo onnistui ajoittamaan terävimmän vauhtinsa tärkeimmälle hetkelle lauantaina Indianapolisin radalla USA:ssa.
Aamun harjoituksissa 27:nneksi jäänyt Ajo kiristi vauhtiaan 1,5 sekunnilla aika-ajossa, jossa hän nousi muutaman pykälän sijalle 24. Ajo käynnistää sunnuntaina Moto3-luokan kauden kymmenennen MM-osakilpailun kahdeksannesta lähtörivistä.
– Vaikeaa, erittäin vaikeaa oli edelleenkin. Rata oli yhä aika erikoinen pidoltaan. Pyörä vähän kuin liitää koko ajan, kuvaili KTM:llä kilpaileva Ajo.
– Fiilis oli jo parempi aika-ajossa, mutta ei se vieläkään ollut aivan kohdallaan. Tosin se ei ollut monella muullakaan, sillä siksi erikoisia kaatoja tänäänkin nähtiin.
Ajo oli silti syystäkin tyytyväinen kierrosajan tuntuvaan kohenemiseen.
– Se loi taas uskoa kisapäivään. Pidetään mieliala positiivisena ja pyritään ajamaan ehjänä maaliin.
MM-sarjaa johtava suomalaistalli Ajo Motorsportin saksalaiskuljettaja Sandro Cortese viimeisteli tililleen jo kauden viidennen paalupaikkansa lukemin 1.48,545. Cortese kukisti toiseksi sijoittuneen englantilaisen tiimikaverinsa Danny Kentin 83 tuhannesosalla.
Tämä oli jo kauden kolmas kerta, kun kyseinen kaksikko valloitti aika-ajon kärkisijat. Sama oli tapahtunut tätä ennen Hollannin ja Saksan MM-osakilpailuissa.
Neljässä edellisessä osakilpailussa pisteille ajaneen Ajon ero kärkeen oli 1,867 sekuntia.

Indianapolis, USA.
MotoGP-sarjan Moto3-luokan 10/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

1. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM 1.48,545
2. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,083
3. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda + 0,098
4. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 0,445
5. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 0,479
6. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 0,500
7. Efren Vazquez Espanja, JHK Laglisse, FTR Honda + 0,529
8. Romano Fenati Itali, Team Italia FMI, FTR Honda + 0,779
9. Alberto Moncayo Espanja, Andalucia JHK Laglisse, FTR Honda + 0,787
10. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 0,789
11. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 0,852
12. Alexis Masbou Ranska, Caretta Technology, Honda + 0,947
13. Alessandro Tonucci Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 1,060
14. Louis Rossi Italia, Racing Team Germany, FTR Honda + 1,065
15. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,111
23. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,867
24. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 1,898

Indianapolisin GP:n kisapäivän aikataulu:
Klo 15.40-16.00, Moto3-luokan warm up
Klo 16.10-16.30, Moto2-luokan warm up
Klo 16.40-17.00, MotoGP-luokan warm up
Klo 18.00, Moto3-luokan MM-osakilpailu 10/17
Klo 19.20, Moto2-luokan MM-osakilpailu 10/17
Klo 21.00, MotoGP-luokan MM-osakilpailu 11/18