Niklas Ajo ajoi komean päätöksen MM-kaudelle

11.11.2012

Niklas Ajo päätti tyylikkäästi Moto3-luokan ensimmäisen MM-kauden Valencian märällä Ricardo Tormo-radalla Espanjassa. Mustanpuhuvalla KTM-pyörällään ruudusta 22 jälleen terävän startin ottanut Ajo tervehti ruutulippua yhdeksäntenä.
– Olen erittäin tyytyväinen. Tämä oli hyvä päätös kaudelle ja otin paikkani sieltä jonne tunnen kuuluvanikin, eli kärkikymmeniköstä. Tämä vuosi on pitänyt sisällään niin ylä- kuin alamäkiäkin, mutta loppukausi oli hyvä. Paljon on taas tullut arvokasta oppia lisää, totesi Ajo.
Ajo nousi Valencian kilpailun ensimmäisellä kierroksella viisi sijaa. Parhaimmillaan hän kävi jo kahdeksantena, kun kilpailusta oli jäljellä yhtä monta kierrosta.
Ajo oli ohittanut sitä ennen espanjalaiskuljettajat Luis Salomin ja Maverick Vinalesin, jotka päätyivät MM-loppupisteissä toiseksi sekä kolmanneksi saksalaisen maailmanmestari Sandro Cortesen takana.
– Alku olisi voinut mennä ehkä vielä vähän paremminkin, mutta kisan keskivaihe oli minulta kenties koko kauden parasta. Ajoin siinä vaiheessa kärjen kanssa samoja kierrosaikoja. Myöhemmin renkaat alkoivat sitten loppua, enkä lähtenyt puristamaan enää täysiä, vaan pyrin pitämään sijoitukseni vaikeissa olosuhteissa, Ajo kertasi 24 kierroksen mittaisen kilpailun kulkua.
Ajo, 18, kävi viimeisellä kierroksella tiukan taistelun yhdeksännestä sijasta GP-voittaja Salomin kanssa. Se taistelu päättyi Ajon eduksi 65 tuhannesosan turvin.
– Näitä oman ryhmän tiukkoja voittoa on tullut mukavasti tällä kaudella ja se tuntuu tietenkin hyvältä, myhäili Ajo.
Valencian kilpailu oli kolmoisvoiton viimeistelleen suomalaistalli Ajo Motorsportin suurta juhlaa.
Britti Danny Kent ohitti Cortesen viimeisessä mutkassa kukistaen mestarin 56 tuhannesosalla. Kentin tavoin äärettömän kovan päätöskierroksen ajanut malesialaiskuljettaja Zulfahmi Khairuddin nousi kolmanneksi 0,114 sekuntia voittajan takana.
Niklas Ajon eroksi kärkeen kirjattiin lukemat 23,180. Tällä kaudella parhaimmillaan kahdeksanneksi Hollannin osakilpailussa sijoittunut Ajo päätyi 40 pisteellä sarjassa sijalle 19.

Valencia, Espanja.
Moto3-luokan 17/17 MM-osakilpailu:

1. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM 45.05,891
2. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,056
3. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 0,114
4. Brad Binder Etelä-Afrikka, RW Racing GP, Kalex KTM + 0,431
5. Hector Faubel Espanja, Andalucia JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 4,371
6. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 7,605
7. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 14,931
8. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda + 18,495
9. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 23,180
10. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 23,245
11. Philipp Oettl Saksa, HP Moto Kalex, Kalex KTM + 27,532
12. Juan Francisco Guevara Espanja, Wild Wolf BST, FTR Honda + 30,331
13. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 31,255
14. Alessandro Tonucci Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 34,660
15. Josep Rodriquez Espanja, Moto FGR, FGR Honda + 50,522
19. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 52,970

Loppupisteet:
1. Cortese 325
2. Salom 214
3. Vinales 207
4. Kent 154
5. Alex Rins Espanja, Suter Honda 141
6. Romano Fenati Italia, FTR Honda 136
7. Khairuddin 128
8. Miguel Oliveira Portugali, Suter Honda 114
9. Jonas Folger Saksa, Kalex KTM 93
10. Efren Vazquez Espanja, FTR Honda 93
11. Louis Rossi Ranska, FTR Honda 86
12. Sissis 84
13. Alexis Masbou Ranska, Honda 81
14. Antonelli 77
15. Kornfeil 71
19. Ajo 40