Niklaksella vaikea aika-ajo

28.04.2012

Niklas Ajo koki kovia Moto3-luokan MM-kauden toisessa aika-ajossa Jerezin kuivumaan päin olleella radalla Espanjassa.
KTM:n tehdaspyörällä kilpaileva Niklas kaatui heti ensimmäisellä kierroksella ja hän ehti ajaa 40 minuutin mittaisessa sessiossa ainoastaan seitsemän kierrosta. Pääasia tietenkin oli, että Niklas selvisi kovasta kaatumisesta ilman suurempia kolhuja.
Niklaksen aika 2.01,702 toi tullessaan sijan 27. Se merkitsee siis yhdeksättä lähtöriviä.
Paalupaikalle vaiherikkaassa aika-ajossa pauhasi vasta uransa toiseen MM-osakilpailuun valmistautuva espanjalaiskuljettaja Alex Rins. MM-uransa ensimmäinen paalupaikan ajanut Rins kävi vaihtamassa session lopulla Suter Hondaansa slicks-renkaat ja paineli ajan 1.57,507.
Rins kukisti kauden Qatarissa paalupaikalla käynnistäneen Ajo Motorsportin saksalaisen KTM-kuljettajan Sandro Cortesen niukasti 12 tuhannesosalla.
Eturivin kolmannen lähtöpaikan sunnuntain kisassa ottaa Rinsin portugalilainen tiimikaveri Miguel Oliveira.

Jerez, Espanja.
MotoGP-sarjan Moto3-luokan 2/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

1. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda 1.57,507
2. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,012
3. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 0,456
4. Alexis Masbou Ranska, Caretta Technology, Honda + 0,794
5. Jakub Kornfei Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 0,931
6. Jack Miller Australia, Caretta Technology, Honda + 1,286
7. Isaac Vinales Espanja, Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 1,404
8. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,516
9. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda + 1,594
10. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 1,648
11. Efren Vazquez Espanja, JHK T-Shirt Laglisse, FTR Honda + 1,691
12. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 1,943
13. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 1,993
14. Adrian Martin Espanja, JHK T-Shirt Laglisse, FTR Honda + 2,222
15. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,352
27. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 4,195
28. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 4,245

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/SPA/Moto3/QP