Miller tiukasti kärjen tuntumassa Valenciassa

12.02.2014

Red Bull KTM Ajo-tehdastiimi jatkaa vahvoja otteitaan valmistauduttaessa Moto3-luokan MM-sarjaan.
Kokenut tiimipäällikkö Aki Ajo sai olla tyytyväinen Jack Millerin esitykseen Valencian virallisen testijakson toisena päivänä Espanjassa. Australialainen kiirehti avauspäivän tapaan keskiviikkona toiseksi ajalla 1.39,462. Miller kohensi aikaansa yhdeksällä kymmenyksellä tiistaista.
Miller lupasi taistella kärkiajasta ja 175-senttinen nuorukainen osoittautui sanojensa mittaiseksi mieheksi. Toisen ja ensimmäistä tuntuvasti lämpimämmän testipäivän pohja-aika jäi vain kahdeksan tuhannesosasekunnin päähän.
Keskiviikkona 54 kierrosta ajaneen Millerin paras aika syntyi heti aamupäivällä. Loppupäivän hän keskittyi yhdessä teknisen ryhmänsä kanssa erilaisten säätöjen kokeiluun.
– Kaiken kaikki onnistunut päivä. Pystyimme tekemään paljon hyvää testityötä ja kokeilemaan KTM:ltä tulleita uusia osia. Minulla ei ollut siinä vaiheessa enää tarvetta puskea kovempaa aikaa. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että ajoin tasaisesti 1.39 pintaan. Ja jos aika sen sallii, niin uskon pystyväni parantamaan viimeisenä testipäivänä torstaina vielä enemmän, totesi Miller viitaten työsarkaansa.
Vauhdissa löytyy jo nyt, mutta Miller tietää ja tuntee, että sitä on toki vielä varastossakin.
– Meillä on yhä monia asioita kokeiltavana, eikä tämän testin tavoite ole niinkään vielä yksittäisen kovien kierrosaikojen hakeminen. Tärkeintä on hankkia kokemusta pyörästä ja kokeilla uusia osia. Tiimi on hyvillään antamastani palautteesta ja olen iloinen siitä, miten pystymme koko ajan kehittämään pyörää.
Millerin tiimikaveri, tshekki Karel Hanika kaatui tiistaina loukaten oikeaa rannettaan. Käsi oli sen verran kivulias, että Hanika katsoi parhaaksi poistua aamulla radalta kolmen kierroksen jälkeen.
Hanika kävi tutkituttamassa turvonneen ranteensa sairaalassa, josta nuorukainen poistui huojentuneena. Ranteesta ei ole luita rikki ja Hanika katsoo torstaiaamuna, onko hän riittävän hyvässä kunnossa palaamaan radalle.

Valencia, Espanja.
Moto3-luokan MM-sarjan 1. virallisen testijakson 2/3 ajopäivä:
1. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM 1.39,454
2. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,008
3. Danny Kent Iso-Britannia, Husqvarna Factory Racing, Husqvarna + 0,272
4. Romano Fenati Italia, Team Sky VR46, KTM + 0,431
5. Isaac Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,606
6. Francesco Bagnaia Italia, Team Sky VR46, KTM + 0,649
7. Enea Bastianini Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 0,712
8. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 0,752
9. Alex Rins Espanja. Estrella Galicia 0.0, Honda + 0,777
10. Juanfran Guevara Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex-KTM + 0,928
17. Hafiq Azmi Malesia, SIC Ajo, KTM + 1,280
20. Niklas Ajo Suomi, Husqvarna Factory Racing, Husqvarna + 1,673