Aki Ajo näkee Rossin paluun Yamahalle hyvänä asiana koko MotoGP-sarjalle

10.08.2012

Ratamoottoripyöräilyn MotoGP-luokan seitsenkertaisen maailmanmestarin Valentino Rossin paluu Ducatilta kahdeksi seuraavaksi kaudeksi Yamahalle saa varauksettoman tuen suomalaistalli Ajo Motorsportin päälliköltä Aki Ajolta.
– Rossin paluu Yamahalle on hyvä juttu koko MotoGP-sarjaa ajatellen. Valentino on lajin lähihistorian yksi merkittävin henkilö, suurin tähti ja todellinen legenda, sanoo tallipäällikkönä kaksi maailmanmestaruutta saavuttanut Ajo.
Rossin taival Ducatilla on ollut kieltämättä takkuinen. Rossi ei ole saanut pyörästä mieleistään ja hänellä on tähän mennessä plakkarissaan vasta kaksi podiumsijoitusta Ducatilla. Rossin edellinen, kausiin 2004-2010 ajoittunut Yamaha-pesti toi tullessaan neljä MotoGP-luokan titteliä.
– Vaikka Rossi ei olekaan ollut tyytyväinen tuloksiinsa Ducatilla, niin henkilökohtaisesti ainakin uskon, että hän yltää Yamahalla jälleen todella koviin tuloksiin. En odota häneltä mestaruuksia rivissä, mutta podiumsijoituksia ja paluuta kärkikamppailuihin. Se on varmaan myös Valentinolla tässä vaiheessa riittävä steppi, arvioi Ajo.

”Valentino on rento ja
huumorintajuinen naapurinpoika”

Rossi on onnistunut säilyttämään uransa alusta lähtien kirkkaan julkisuuskuvaan, jota vaikeimmat hetket Ducatilla ovat korkeintaan satunnaisesti himmentäneet.
– Tuskinpa kenelläkään on pahaa sanottavaa hänestä. Hän on lämmin persoona, joka herättää mielenkiintoa maailmanlaajuisesti kaikki lajit mukaan lukien. Itse luonnehtisin Valentinoa rennoksi ja huumorintajuiseksi naapurinpojaksi, toteaa Ajo.
GP-sarjaa palaa viikon kuluttua kesätauolta Indianapolisin radalla USA:ssa. Rossi on MotoGP-luokan MM-pisteissä kahdeksantena, kun kaudesta on jäljellä yhtä monta osakilpailua.
Suomalaistallin asetelmat Moto3-luokan historian ensimmäisellä MM-kaudella ovat tuntuvasti otollisemmat, sillä Red Bull KTM Ajo Factory Racing-tiimin saksalaiskuljettaja Sandro Cortese johtaa sarjaa.
Aki Ajo ja Moto3-luokan kuudessa viimeisessä kisassa viisi kertaa pisteille yltänyt KTM-kuljettaja Niklas Ajo ottavat suunnan kohti Indya ensi maanantaina. Sitä ennen kaksikko vierailee sunnuntaina Räyskälän lentokenttäradalla, jossa ajetaan SM-sarjan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu.
Ajo Motorsport Junior Project-tiimi kilpailee Räyskälässä viiden nuoren tulevaisuuden lupauksen, eli Joakim Niemen, Sami Laaksosen, Felix Nässin, Henna Ylijoen ja Patrik Pulkkisen voimin.