Ajo Motorsportin Salomilta kova suoritus kuumeisena

18.03.2013

Suomalaistalli Ajo Motorsportin kuljettajat tekivät mallikasta ja vauhdikasta työtä Moto3-luokan viimeisen virallisen testijakson käynnistyessä maanantaina Jerezin radalla Espanjassa.
Aki Ajon johtaman Red Bull KTM-tehdastiimin kaikki kolme kuljettajaa kiirehtivät torstaihin asti ulottuvan testijakson avauksessa tukevasti 15 nopeimman joukkoon. Espanjalainen Luis Salom oli neljäs, australialainen Arthur Sissis 12:s ja malesialainen Zulfahmi Khairuddin 13:s.
Kuumeen kourissa 4,4 kilometrin mittaista rataa sitkeästi kiertäneen Salomin nopein kierros kulki lukemin 1.47,468. Sissis tuli 1,1 sekuntia Salomin takana. Khairuddinin ero Sissisiin oli puolestaan vain 16 tuhannesosaa.
– Ei lainkaan huonompi suoritus kuumeesta huolimatta. Pystyin ajamaan parhaan aikani viimeisellä kierroksella, kertoi Salom.
– Olen jälleen tyytyväinen työhömme. Kokeilimme muutamia asioita ja teimme pyörään onnistuneita muutoksia. Oloni on tosin nyt kieltämättä aika tukala. Vähän joka paikkaa kolottaa, myönsi Salom.
Sissis lähtee jatkamaan töitä positiivisin mielin.
– Minulla oli hyvä fiilis ajamiseen ja pyöräkin tuntui paljon paremmalta kuin viimeksi täältä testatessamme. Minun pitää pystyä tällä radalla hieman parempaan vauhtiin vielä parissa nopeassa kurvissa. Olen tyytyväinen, kunhan onnistun siinä.
Khairuddin koki asfaltin liukkaaksi vielä ensimmäisessä harjoituksessa.
– Löysimme kuitenkin varsin hyvät säädöt päivän mittaan. Vauhtini oli paljon parempaa verrattuna Jerezin edelliseen testijaksoon ja ajoin koko ajan tasaisen hyviä kierrosaikoja. Ja uskon, että seuraavien päivien aikana on luvassa yhä parempaa.

Jerez, Espanja.
Moto3-luokan 1. testipäivä:
1. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team, KTM Kalex 1.47,149
2. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0’0, KTM + 0,252
3. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,308
4. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,319
5. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Suter Honda + 0,754
6. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 0,791
12. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo    , KTM + 1,379
13. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,395
14. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 1,657