Ajo Motorsportin Salom on MotoGP-sarjan pistehai

15.08.2013

Tallipäällikkö Aki Ajon nopeista joukoista löytyy koko MotoGP-sarjan pistehai kaikki kolme luokkaa mukaan luettuna.
Moto3-luokan MM-sarjaa johtava Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin espanjalaiskuljettaja Luis Salom on koonnut kahdeksasta osakilpailusta tililleen komeat 172 pistettä, jotka koostuvat neljästä voitosta, sekä kahdesta toisesta ja kolmannesta sijasta.
Viime viikolla 22 vuotta täyttänyt Salom on kirjoittanut samalla nimensä MotoGP-sarjan historian kirjoihin. Yksikään muu pienimmän luokan kuljettaja ei ole pystynyt kahdeksassa ensimmäisessä kisassa näin kovaan saldoon vuodesta 1993 lähtien vallinneen nykymuotoisen pistelaskusysteemin aikana.
– Salom on kasvanut paljon kuljettajana ja hän on tehnyt erittäin tasaista ja hyvää työtä koko kauden. Kahdeksan podiumsijoitusta ja neljä voittoa – enempää ei voi vaatia, Ajo kehuu kylmäpäistä Salomia.
Kesätauolta tositoimiin palaava MotoGP-sarja kääntyy kauden toiselle puoliskolleen tulevana viikonvaihteena Indianapolisin radalla Yhdysvalloissa. Salomilla on hyviä muistoja 4,2 kilometrin mittaiselta radalta, sillä hän saavutti siellä viime vuonna uransa ensimmäisen MM-osakilpailuvoiton.
– Tuskin maltan odottaa tulevaa GP:tä. Indianapolis on yksi suosikkiradoistani, vaikka sen onkin varsin spesiaali. Radalla on erilaista ja huonokuntoisempaakin asfalttia, mikä merkitsee sitä, että ajolinjan on oltava aina kohdallaan. Indystä löytyy monia hitaampia kaarteita ja niiden vastapainoksi kaksi todella nopeaa, jotka voit ajaa Moto3-luokan pyörällä täydellä kaasulla, kuvailee Salom.
Salom ehti ajaa vajaan viiden viikon mittaisella kesätauolla onnistuneen testijakson Slovakiassa tallipäällikkö Ajon valvovan silmän alla.
– Teimme Slovakiassa todella hyvää ja tärkeää työtä. Uskon, että siitä on vielä paljon hyötyä loppukaudella, josta tulee sarjan ensimmäistä puoliskoa kovempi.

Khairuddin ja Sissis
ovat treenanneet kovaa

Red Bull KTM Ajo-tiimin muista kuljettajista malesialainen Zulfahmi Khairuddin ja australialainen Arthur Sissis löytyvät pisteissä sijoilta 11 sekä 12 Indianapolisiin tultaessa.
– Olen viettänyt viime viikot kotonani Malesiassa harjoitellen kovaa ja valmistautuen loppukauteen. Olen luottavainen ja innokaskin sen osalta, että loppukausi kulkee hyvin. Indianapolisissa ensisijainen tavoitteeni on parantaa suoritustani harjoituksissa ja jatkaa samaa nousujohteista linjaa aika-ajossa, jotta pystyn kurottamaan kärkiryhmään itse kilpailussa.
Khairuddin viiletti viime vuonna Indyssä aika-ajossa viidenneksi ja kisassa kuudenneksi.
– Pidän tästä radasta, vaikka pito ei olekaan paras mahdollinen.  Radan neljäs sektori on suosikkini ja viimeinen kaarre se ratkaisevin paikka. On erittäin tärkeää, miten tulet tuosta mutkasta ulos, sillä pahimmillaan siinä voi menettää useampiakin sijoja. Valppaana on oltava, tähdentää Khairuddin.
Sissis on harjoitellut kesätauolla lujaa puolestaan Saksassa ja Espanjassa.
– Töitä on tehty paljon, mutta olen myös nauttinut siitä. Treenasin ensimmäisen viikon Saksassa, josta siirryin yhdessä maanmieheni ja kilpakumppaneihini lukeutuvan Jack Millerin kanssa Tarragonaan. Ajoin siellä motocross- ja maastopyörillä, sekä pyrin harjoittelemaan muiltakin osin mahdollisimman monipuolisesti.
Sissis pitää hänkin Indianapolisin radasta.
– Onhan tuo Indianapolis Motor Speedway-rata osoittautunut kieltämättä aika vaikeaksi minulle varsinkin pidon vuoksi, mutta silti ei ole epäilystäkään siitä, etteikö se lukeutuisi suosikkieni joukkoon. Pidän erityisesti radan ensimmäisestä sektorista ja sen nopeista kaarteista. Siitä lähdetään, että sijoitun jokaisessa sessiossa kymmenen nopeimman joukkoon, sanoo kesätauon alla hyvän vauhdin päälle saanut Sissis.

Indianapolisin ratainfo:
Pituus: 4216 metriä
Leveys: 16 metriä
Mutkat vasemmalle: 10
Mutkat oikealle: 6
Pisin suora: 872 metriä
Valmistunut: 1909
Modifioitu: 2007

Moto3-luokan kauden 9/17 MM-osakilpailun aikataulu Indianapolisin radalla Yhdysvalloissa:
Perjantai 16.8.
16.00-16.40, 1. vapaa harjoitus
20.10-20.50, 2. vapaa harjoitus

Lauantai 17.8.
16.00-16.40, 3. vapaa harjoitus
19.35-20.15, aika-ajo

Sunnuntai 18.8.
15.40-16.00, warm up
18.00, MM-osakilpailu 9/17