Ajo Motorsportin Salom huippuajalla paalupaikalle

15.06.2013

Jo 19. peräkkäistä podiumsijoitusta tavoittelevalla Aki Ajon johtamalla Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimillä oli jälleen aihetta juhlaan, kun Moto3-luokan kauden kuudennen MM-osakilpailun helteinen aika-ajo oli saatu päätökseen Barcelonassa.
Mugellon radalla Italiassa ajetun edellisen osakilpailun voittajana Kataloniaan saapunut suomalaistiimin espanjalaiskuljettaja Luis Salom jatkoi vakuuttavaa virettä naulaamalla kovat lukemat kauden toisen paalupaikkansa merkiksi.
MM-pisteissä kakkosena oleva Salom takoi muille malliksi ajan 1.50,782. Sen nopeammin Montmelon 4727 metrin mittaista rataa ei ole Moto3-luokan pyörällä kierretty. Paalupaikka irtosi yli kolmen kymmenyksen erolla seuraavaan.
– Salomin tilanne on erittäin hyvä myös Barcelonassa. Ja en usko, että hän ajoi vielä limiitillä, totesi Ajo.
Salom säteili hänkin ja syysätkin tyytyväisyyttä.
– Olen erittäin iloinen, mutta huomennahan se sitten lopullisesti nähdään. Kisasta tulee erittäin vaikea. Uskon, että ajamme isossa kärkiryhmässä, kuten viimeksi Mugellossa. Ei auta muuta kuin taistella taas tosi tiukasti.
Salom jakoi jälleen kiitosta tiimilleen ja päällikölleen.
– Tiimi teki taas oman työnsä parhaalla mahdollisella tavalla katsomatta mitä muut tekevät. Ja tässä sitten on tulos. Aki auttaa minua todella merkittävästi kaikessa.
Red Bull KTM Ajo-tiimin australialaiskuljettaja Arthur Sissis vietti lauantaina 18-vuotissyntymäpäiviään. Hän juhlisti sitä nousemalla aika-ajossa 11:nneksi vielä vaisummin sujuneiden harjoitusten jälkeen. Sissis jäi Salomista 1,600 sekuntia.
– Teimme tänään onnistuneita muutoksia pyörään ja se paransi paljon ajamistani. Pyrin seuraamaan aika-ajossa hyvää aikaa hakiessani muita kuljettajia, mutta kun en löytänyt ketään, niin päätin ajaa tuon ajan yksin. Olin tältä osin jopa hieman yllättynyt ajastani, joten eihän tässä voi olla muuta kuin todella tyytyväinen, myhäili Sissis.
Kolmatta kautta Ajon riveissä kilpaileva malesialainen Zulfhami Khairuddin kiirehti viime vuonna Katalonian GP:n aika-ajossa toiseksi. Tällä kertaa sijoitus oli 16:s 1,786 sekuntia kärjestä.
– Paransin kierrosaikaani, mutta en riittävästi yltääkseni kymmenen joukkoon, mikä oli tavoitteeni. En ole tosin kaukana siitä, joten pidetään keskittyminen koossa ja pyritään ajamaan hyvä kilpailu sunnuntaina, totesi Khairuddin.

Barcelona, Espanja.
Moto3-luokan 6/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM 1.50,782
2. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,326
3. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 0,758
4. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,886
5. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 1,020
6. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 1,170
7. Isaac Vinales Espanja, Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 1,184
8. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 1,278
9. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 1,323
10. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 1,517
11. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo    , KTM + 1,600
12. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Suter Honda + 1,659
13. Livio Loi Belgia, Marc VDS Racing Team, Kalex KTM + 1,697
14. Alessandro Tonucci Italia, La Fonte Tascaracing, FTR Honda + 1,704
15. Alan Techer Ranska, CIP Moto3, TSR Honda + 1,736
16. Zulfahmi Kkairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,786
23. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 2,094