Ajo Motorsport jo 30 MM-osakilpailuvoittoa vyöllään San Marinoon

12.09.2013

Aki Ajon päälliköimä Ajo Motorsport on saavuttanut MotoGP-sarjassa kolme maailmanmestaruutta ja nyt myös jo 30 MM-osakilpailuvoittoa. Seuraavaksi Misanon radalta San Marinosta menestystä hakeva suomalaistalli saavutti merkittävän rajapyykin edellisessä MM-osakilpailussa Englannin Silverstonessa.
– Onhan tuo iso ja hieno määrä, mutta emme silmäile mennyttä sen suuremmin. Katseet ovat tiukasti tulevassa, linjaa Ajo tuttuun tyyliinsä.
Vuosien saatossa saavutetuista 30 voitosta kuusi viimeisintä ovat Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin Luis Salomin käsialaa. Espanjalaiskuljettaja Salom johtaa Moto3-luokan MM-sarjaa 26 pisteellä 11 osakilpailun jälkeen.
Salom saapui Misanoon kaksi peräkkäistä, Tshekin Brnossa ja Silverstonessa viimeisteltyä voittoa plakkarissaan. Kyseisten voittojen arvoa nostaa edelleen se, että varikolla kainalosauvojen varassa liikkuva Mallorcan mies on ajanut ne murtuma vasemmassa kantapäässään.
– Kyllä, nuo voitot ovat olleet melkoisia urotekoja. Salom on edelleen toipilas, mutta 26 pisteen johdossa on hyvä lähteä Misanoon. Voi kuullostaa fraasilta, mutta pidetään silti tiukasti mielessä se tosiasia, että kaudesta on yhä kuusi osakilpailua ajettavana ja pisteitä paljon jaossa, alleviivaa Ajo.
Salomin onneksi hän on välttynyt leikkaukselta.
– Lääkärit päättivät viime viikolla, että paras vaihtoehto on olla operoimatta kantapäätä. Lääkäreiden mukaan tässä tilantessa tärkeintä oli lepo ja se, että en pistä painoa kipeälle jalalla.
Salom odottaa silti jo malttamattomana pääsyä pyörän päälle perjantain ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa Misanon 4,2 kilometrin mittaisella radalla.
– Meillä on kaudesta enää kuusi kisa jäljellä ja haluan saavuttaa parhaan mahdollisen tuloksen niissä kaikissa. Misano on haastava rata. Radalta löytyy toki nopeita kaarteita, mutta myös muutamia varsin hitaita niiden vastapainoksi.  Taistelu tulee olemaan tiukkaa, sillä erot ovat Misanossa yleensä todella pienet, Salom luonnehtii tulevaa työmaataan.
Red Bull KTM Ajo-tiimin muista kuljettajista australialainen Arthur Sissis on pisteissä 11:ntenä ja malesialainen Zulfahmi Khairuddin heti seuraavalla sijalla. Vain yksi piste erottaa tämän kaksikon.
– Silverstonen tavoin Misano on rata, josta pidän paljon. Ajoin täällä viime vuonna hyvän kisan ja toivon, että pystyn pistämään tällä kerralla vielä paremmaksi. Se edellyttää kuitenkin terävämpää vauhtia välittömästi perjantaista alkaen. Tavoitteeni on sama, jonka toteutuin Indianapolisissa: jokaisessa sessiossa kymmenen nopeimman joukkoon, sanoo Sissis.
Khairuddinin osalta viime kauden muistot eivät ole sen sijaan parhaat mahdolliset Misanosta.
– Se oli huono kisa minulta, mutta lähden luottavaisin mielin korjaamaan tilannetta. Tärkeintä on löytää hyvä fiilis pyörään mahdollisimman nopeasti ja nostaa sen myötä tasaisesti vauhtia sessio sessiolta. Jos minun pitää poimia Misanon radan mieleisin kohta, niin valitsen ensimmäisen sektorin. Se ei ole nopea, mutta se on nautittava ajettava.

Misanon ratainfo:
Pituus: 4226 metriä
Leveys: 14 metriä
Mutkat vasemmalle: 6
Mutkat oikealle: 10
Pisin suora: 565 metriä
Valmistunut 1969
Modifioitu: 2008

Moto3-luokan kauden 12/17 MM-osakilpailun aikataulu Misanon radalla San Marinossa:
Perjantai 13.9.
10.00-10.40, 1. vapaa harjoitus
14.10-14.50, 2. vapaa harjoitus

Lauantai 14.9.
10.00-10.40, 3. vapaa harjoitus
13.35-14.15, aika-ajo

Sunnuntai 15.9.
09.40-10.00, warm up
12.00, MM-osakilpailu 12/17